Ihmisellä on taipumuksena kaivata vierelleen kumppania, yksin ei ole kiva pelata. Kun sitten sopiva kumppani löytyy, niin jotenkin kuitenkin unohtuu tuo alkuperäinen tarkoitus ja hyvin äkkiä käykin niin, että se kumppani koetaankin vastapeluriksi. Eli onkin muodostunut aivan kirjaimellisesti liitto kahden vastakkaisen sukupuolen välille. Vaikka alunperin toiveena olisikin ollut nimenomaan löytää täydentävä sukupuoli. Haaveena oli perustaa joukkue nimeltä ME. Jossa kumpikin yksilö yhdessä muodostaa tiimin. Joka on siis yksi.

Siis oma yhden hengen joukkue hakee täydennystä, ollakseen vahvempi ja voimakkaampi, mutta valitettavasti usein käykin täysin päin vastoin. Täydennyksestä tuleekin vastustaja ja molemmat alkavat tiimityöskentelyn sijaan ampua omaan maaliin. Se saattaa jopa hetkellisesti tuoda tyydytystäkin, ikäänkuin voiton tunteen, mutta pisteitä siitä ei loppupeleissä tietenkään jaeta. Eli voiton huuma on kyllä täysin lapsellista tuulettamista. Silloin voi sanoa, että jopa yksin pelaaminen voisi tuottaa parempia tuloksia.

Mutta alunperinhän oli siis tarkoitus saada vahvistusta, täydennystä. Jos tämä pidetään mielessä, voidaankin harjoittelulla päästä parempiin tuloksiin, kuin ihan yksin pelattaessa. Mutta että joukkueesta todella saataisiin paras irti, niin silloin on myös syytä hiukan kiinnittää huomiota siihen, minkälaiset taidot ja ominaisuudet pelaajilla on. On turha yrittää pelata samaa tonttia, silloin voi käydä niin, että molemmat vaan potkii toisiaan koiville ja pallo ei liiku. Kun ottaa huomioon molempien vahvuudet, niin voidaankin sopia ne omat tontit ja molemmat voivat antaa parhaan panoksen pelin kulkuun. Silloin on selvää, että syöttäjä on aivan yhtä tärkeä kuin sentteri. Tosin inhimillisyyden nimissä on kai myönnettävä, että useinkin sentteriä arvostetaan enemmän. Mutta todella loistava sentteri ei jätä antamatta kiitosta myös muulle tiimille.

No tässä nyt leikkisästi oli tälläinen pallopelivertaus, monesti kuulee myös puhuttava soudusta tässä yhteydessä. Kun ollaan samassa veneessä, niin luonnollisesti pitäisi soutaa samaan suuntaan, silloin molemmat saa paremman vauhdin yhdessä, kuin kumpanenkin erikseen. Mutta sanomattakin on selvää, että jos soudetaan ja huovataan, niin silloin molempien vauti estyy.

Mikä hitto siinä on, että ihminen niin usein haluaa ripustautua toisen nilkkaan kuin riippakiveksi. Sitä pidetään yleisesti jopa aika hyväksyttävänä käytöksenä. Molempien elämän taivallus hidastuu. Siihen aletaan rakentaa esteitä kuin yhteisestä sopimuksesta. Se että ollaan alunperin haluttu kulkea yhdessä ei enää riitäkkään, vaan erilaisilla kahleilla ja sopimuksilla yritetäänkin nyt kulkea rintarinnan, mutta onhan se kummallekin toki raskaanpaa, kuin jos voisi kulkea vapaasti.

Vieläpä saatetaan valita täysin sopimattomat varusteet matkalle, silmälaput asetetaan, että näkyvyydestä tulisi mahdollisimman kapea. Ja lieka välissä kiristetään niin tiukalle, että siinä on jo kompastumisen vaara lähellä. Joskus käykin niin, että toinen kompastuu, toinen haluaisi jatkaa matkaa yksin, mutta joutuukin raahaamaan toista perässään. Siinä voitaisiin pysähtyä hetkeksi ja maassa makaava voisi nousta takaisin omille jaloilleen, yhdessä voitaisiin miettiä, että onko tälläsessä etenemisessä mitään järkeä. Vai voisiko olla ehkä parempi lähteä kulkemaan omaan tahtiin, jos yhdessä eteneminen ei suju.

Tietysti myös sillä, että mihin ollaan matkalla, on merkitystä. Välillä saattaisi olla todella järkevää tarkistaa, että onko kummallakin nyt varmasti sama päämäärä. Jos päämäärä on eri ja molemmat yrittävät kulkea eri suuntiin, niin kumpikaan ei saavu perille. Jos toinen etenee kohti omaa päämäärää, niin toisesta saattaa tuntua, että joutuu itse väkisin vedetyksi kauemmaksi omastaan, tai saattaa jopa tuntua siltä, että siitä omasta päämäärästä pitää luopua toisen hyväksi.

Minä olen itse muutaman kerran elämässäni vaihtanut täydentävää pelaajaa. Joskus on ollut ihan alusta asti selvää, että tämä vene ei kyllä kulje mihinkään, ainut suunta on ollut alaspäin. Kun vene on ollut uppoamassa, niin silloinkin on vielä koitettu laittaa niitä kahleita kinttuihin, mutta senhän tietää mitä silloin käy, raskaat kettingit vetävät vain molempia pohjalle. Ei ole auttanut haroa oljen korsiakaan, vasta siellä pohjamudassa on tullut mieleen, että hei, jospa heitettäs nää kahleet pois ja katottas miten käy.

Joskus on käynyt myös niin, että vene on lähtenyt iloisesti tasatahtia liikkeelle, mutta vauhtia ei ole osattu arvioida oikein, lopulta tulee uupumus ja vaikka yrittäisi kuinka pinnistellä airon varressa niin lopulta se lähtee lipsumaan. Silloin vene pyörii ympyrää. Toinen tuhlaa valtavasti voimia aivan turhaan. Silloin olisi myös syytä pysähtyä ja katsoa, että onko tälläkään tiimillä lopultakaan mahdollista jatkaa matkaa, vai onko airoissa sellainen epätasapaino, että se estää matkan teon.

Kun löytää sen oikean parin siihen tiimiin, niin silloin taktiikkapalavereita voidaan käydä aina tarvittaessa. Voidaan yhteisesti sopia, että molemmat yrittää parhaansa ja sitten koitetaan valita molemmille sopiva vauhti, ei se mitään, jos toinen välillä väsyy, silloin voi toinenkin löysätä, kun taas löytyy voimia lisää, niin mennään yhdessä lujaa. Mutta silloin se tehdään yhteistyössä, päämäärä ja tavoite on molemmille sama. Kumpikaan ei kilpaile toistaan vastaan. Eikä yritä kerätä irtopisteitä omasta erinomaisuudestaan. Mitään kahleita tälläisessä tiimissä ei tarvita, koska kumpikin on siinä vapaaehtoisesti ja luottaa tiimihenkeen. Kyllä tälläkin tiimillä voi vene heilua tai joskus tulee ammuttua vahingossa omaan maaliin, mutta silloin tilanne tarkistetaan heti ja mietitään taas uusi taktiikka.

Elämästä ei selviä hengissä, mutta siinä voi tapahtua paljon, sen aikana voi kokea uskomattoman hienoja seikkailuita ja se voi olla täynnä elämyksiä. Kivirekeä ei kannata raahata perässä, eikä kannata itsekkään roikkua missään. Se ei ole elämistä, se on on elämän tukahduttamista. Jokaisella on oikeus täällä nauttia ja kulkea vapaana, sitä oikeutta ei saisi keneltäkään riistää, ei edes siltä rakkaimmaltasi siinä vierelläsi.

Höpö höpö, tulipahan taas näppäiltyä näitä namiskoita. Mutta se nyt ainakin on varmaa, että omassa tiimissä pitää kannustaa, eikä buuata toisen suorituksille!