Mulle itselle tuskallinen ero oli se, joka avasi mieleni ymmärrykselle. Olin aiemminkin ollut kiinnostunut henkisistä asioista, mutta silloin paneutuminen oli vain pinnallista.

Mutta noissa tuskan hetkissä oli tarpeeksi nöyryyttä, en enää halunnutkaan torjua, vaan ahnehdin kaikkea tietoa, ja kun aloin silloin uudemman kerran tutustua näihin asioihin, huomasin, että ne olikin muuttuneet mulle täysin ymmärrettävään muotoon, ennen luin huolimattomasti, koska niin paljon meni yli hilseen.

Mutta kirjoitit tosi viisaasti ja huomaa, että todella ymmärrät mistä kirjoitat, koska pystyt noin selkeästi näkemään omia ajattelumallejasi, se on tiedostamista ja jo se tietoisuuden herääminen saa aikaan sen, että koskaan et enää takaisin käänny. Onpa kulku sitten hidasta tai nopeaa, niin valo alkaa sillä kuitenkin lisääntymään ja niistä omista turhista ajatellumalleista pääsee eroon kuin kuorisi sipulia.

Ja toivottavasti löydät salasanan.

Monesti kun sanoo toiselle jotain niin se on asia joka on ollut itselle tärkeä. Kun kirjoitin tuon sulle päivällä, huomasin vasta nyt kuinka tarjosin “omaa hyvääni” eli se oli asia jonka tajusin sairastaessani. Minulla itselläni on ollut tapana olla perfektionisti ja tuntea syyllisyyttä pienistä asioista.

Mutta elämä on ihan liian lyhyt turhien ja pienien asioiden murehtimiseen. Tajusin sen konkreettisesti vasta sairauden takia. Vaikka lohduton kuolemanpelko välillä valtasi etenkin lasten takia, oli myös helpottavaa tajuta miten pieni, lyhyt ja ohimenevä minunkin elämäni ja pienet murheeni ovat. Voisi sanoa että hyväksyin itseni ensimmäistä kertaa ihan kokonaan sellaisena kun olen. Hätätilanteessa ei pysty teeskentelemään mitään, ei ole aikaa pelata pelejä ja turha karisee pois.

Vaan turhaa sitten aina kasautuu takaisin, kun hätätilanne menee ohi

Lapsilukosta: minulla on varmaan ohjelmoitu tiukoin mahdollinen lukko, jos esiintyy sana seksi, en pääse sivuille Koetan etsiä salasanaa…

En ole itse lukenut Diane Dreherin kirjaa, mutta kirjan nimi kuullostaa lupaavalta. Aiheesta on paljon hyvää kirjallisuutta, koska ymmärrettäväsit tulee tarve jakaa oivalluksia.

Mä en ole oikein jaksanut päivittää noita mun kirjavinkkejä, mutta siellä on kyllä ne kirjat, jotka ovat mulle olleen suureksi avuksi. Suosittelen niitä kyllä lämpimästi, jos kiinnostus spirituaalisiin asioihin on herännyt.

Ja omasta kokemuksestani voisin sanoa, että usein ihmiset suhtautuu aika varauksellisesti ja jopa torjuvasti tuollaiseen henkisenkasvun pyrkimyksiin, mutta siinä se pelko ja torjunta on aivan turhaa, sellainen tie ei johda ahdasmielisyyteen vaan pikemminkin yhä vapaanpaan ja rennompaan elämän asenteeseen. Se valitettavasti joskus yhdistetään uskoon hurahtamiseen tai muuhun huuhaa hömppään. Mutta henkisenkasvun tiellä ei ole rituaaleja ja kieltäymyksiä, se on vapauttavaa, mutta ei muuta omaa personallisuutta mitenkään. Pikemminkin se tuo sen paremmin esiin.

Otin yöpöydälle kirjan josta luettuani tykkäsin kovasti ja ostin itselleni, Diane Dreher, Tie henkiseen eheyteen. Olin kiinnostunut taolaisuudesta silloin, mutta nyt jotenkin on jäänyt unholaan koko spiritualiteetti. Minulle kävi niin että sairastumisen ja erinäisten epäonnistumisten aiheuttamassa elämänvaiheessa jäivät kaikki hengelliset asiat unholaan, nyt olisi varmaan aika tarkastella sitä elämänvaihetta, ehkäpä juuri siltä kannalta miten olin egon vallassa ja olen edelleen (jos nyt oikein ymmärrän mitä egolla tarkoitetaan).

Joten kiitos johdatuksesta

Yleensä kun sellainen äkkipikainen vimma iskee, niin on todellakin ihan itselle parempi että rauhottuu, en pidä sitä mitenkään täydellisyyden tavoitteluna ja ankaruutena, se on pikemminkin kasvua ja oman todellisuuden löytämistä.

Ajattelin, ja aloitinkin jo, kommentoida Annan tekstiä ja sitten luin sinun kirjoituksesi uudestaan. Pyyhin kirjoitukseni pois, koska ajattelin, että en osaa tarpeeksi lempeästi kirjoittaa, että uskon sinun tarkoittavan juuri sitä, että kukaan ei ole täydellinen ja mm. siksi pitää sallia mm. sallimalla negatiiviset tunteet. Niitä ei vain tarvitse töräyttää muille aina (tapa, joka minulla tahtoo olla).

Ymmärsinkö oikein tämän osan ajatuksistasi? Kirjoittamalla kommunikoiminen voi välillä olla vaikeaa ilmeiden ja eleiden ja äänenpainojen puuttuessa, mutta parhaimmillaan aivan loistavaa keskittynyttä ajatustenvaihtoa muiden häiriöiden puuttuessa.