Yksi teema joka on myöskin vellonut joissakin blogeissa on miesten ja naisten tasa-arvo. Se ollaan nähty jopa jonkinlaisena uhkana, tie jossa voidaan mukamas mennä liian pitkälle! Miten tasa-arvo voisi mennä liian pitkälle?
Kerron karmivan esimerkin tästä! Ihan omasta elämästäni. Mun mieheni käy töissä, minä olen päivät kotona. Mutta joskus illalla töiden jälkeen, saattaakin mieheni valmistaa meille illallisen, siinä samalla hän tiskaa astiat, vie roskat ulos ja saattaa muutenkin siivota paikkoja. Minä makoilen sängyllä telkkaria katsellen, välillä mieheni käy kysäisemässä, että kultaseni, tarvitsetko jotain, usein hän kyllä tuo siinä samalla jo esim. drinkin, osaa jo ennakoida etukäteen mitä saattaisin haluta. Illallisen jälkeen mies korjaa astiat pöydästä ja molemmat kaadutaan sänkyyn onnellisina.
Nyt voi nousta karvat pystyyn, olenko alistanut mieheni tohvelisankariksi? Miten olen päässyt tälläiseen tilanteeseen? Ja miten mun mies on joutunut siihen? Miksi mies kohtelee minua kuin prinsessaa? Minä teen mitä itse lystään, toteutan itseäni tai laiskottelen. Mies raataa töissä, eikä edes töistä palattuaan voi olla varma, että ruoka odottaa pöydässä. Miten olen voinut kesyttää miehestä tuollaisen nössön, joka ei voi vaatia vaimoltaan edes pienen pientä palvelusta?
Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä kohtelen häntä kuin unelmien prinssiä. Molemmat teemme vapaaehtoisesti sen mitä teemme, siihen ei vaikuta mitkään roolimallit, kaikki tulee hyvästä tahdosta ja rakkaudesta. Kumpikin voi aivan vapaasti olla joko laiska tai touhukas, mikä milloinkin tuntuu paremmalta. Mitään vaatimuksia ja odotuksia ei aseteta toiselle. Mutta myöskään mitään syyllisyyttä ei tarvitse itse kantaa, tässä suhteessa ei ole sijaa marttyyrille.
Onko tämä onnellinen sattuma, satumainen säkä, että kohtaa ihmisen, jonka kanssa yhdessä elo sujuu niin leppoisasti? Se on sitäkin, onnellisen parisuhteen edellytyksenä on mielestäni, että molemmilla on samanlaiset elämänarvot, muuten voi olla tietty erojakin, mutta yhteinen maailmakuva ja toisen kunnioitus on todella tärkeitä.
Mutta kaikki muu on ihmissuhdetaitoa, se on toisen kunnioittamista ja arvostamista. Siinä ei pelata syyllistämispeliä. Ja mikään suhteessa ei perustu oppituihin roolimalleihin tai perinteisiin, kaikki perustuu vain suhteen sisäiseen harmoniaan, joka saattaa muuttua vaikka tunnista toiseen. Minkään ei tarvitse pysyä samana, mitään orjallisia tottumuksia ei noudateta.
Onko tälläinen utopiaa? No ei suinkaan. On ihan oma valinta, millaisia roolimalleja ja asenteita sitä haluaa puolustaa ja vaalia. Mutta on myös oma valinta luopua niistä täysin tarpeettomina. Näin löytyy suhteen luonnollinen tasapaino. Tietysti sen tasapainon löytyminen voi vaatia hiukan harjoittelua ja joskus saattaa hetkeksi kadota se punainen lanka. Mutta jos itse muistaa pitää mielessä, (taas tulee tää mun parjattu lauseeni) että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, niin siinä on avain onnistuneeseen yhteiseloon.
Inspiraation tähän vuodatukseen sain Arkiterapeutti Kopsilta.
syyskuu 7, 2008 at 10:43 ap
Tämä kirjoitus sai muistelemaan menneitä, niitä aikoja kun omakin elämä oli juuri sellaista kuin kuvailit. Aikaa kun vauva oli pieni, ja hoidin sitä onnellisena kotona, miehen ollessa töissä..
Rakkaus on puhtaimmillaan silloin kun se on täysin pyyteetöntä ja kaikki asiat tehdään omasta tahdosta. Se on tasa-arvoa, vaikka työt jakautuisivatkin epätasaisesti..
syyskuu 7, 2008 at 11:14 ap
“Sen, jota minä rakastan, vapaa tahdon olevan – vapaa jopa minusta. Rakastaa voi vain vapaana.” – Anne Morrow Lindbergh.
“En odota sinulta mitään.” – tärkeä ystävä.
Onko se sitten ihmissuhdetaitoja vai mitä.
Toisessa riippuminen, toisen kautta eläminen tukahduttaa varmasti sen toisen ja rajottaa omaa maailmankuvaa. Vaan joskus voi käydä niin että ei näe vapauttaan velvollisuuksiensa lävitse. Tai niiden, jotka kokee velvollisuuksiksiin.
syyskuu 7, 2008 at 11:42 ap
Voi, miten hyvältä tämä kaikki kuulosti.
Pyyteetön toisen rakastaminen, kunnioittaminen, arvostaminen… Ihan kuin satua!
Kunpa minäkin vielä siinä sadussa joskus olisin. Rinsessana oman rinssini rinnalla. Ihan sellaisina arjen kuninkaallisina, ilman mitään tekaistuja rooleja tai teeskentelyä.
Sinä olet onnellinen ihminen, siksi sinun juttujasi on mukava lukea.
syyskuu 7, 2008 at 12:06 ip
Sooloilija
Just noin, ne työt voi välillä jakautua jopa kovinkin epätasaisesti, mutta se ei rassaa, jos kumpikin ajattelee toisen parasta. Mulla ei ole ollut 15 vuoteen tällästä mahdollisuutta olla kotosalla, kun lapset oli pieniä, niin silloin viimeksi olin pois työelämästä jonkin aikaa. Viimiset 10 vuotta tein töitä ilman lomia, joten mulle tään on ollut todella ihanaa aikaa, jaksan olla kiitollinen tästä vieläkin joka ikinen päivä.
Isopeikko
Noita hienoja viisauksia voisi mun mielestä nimittää juuri ihmissuhdetaidoksi, se saa sen kuullostamaan vähemmän huuhaalta ja sellaiselta, joka on jokaiselle aivan mahdollista oppia.
Nuo velvollisuuden ja syyllisyyden tunnot ovat todella salakavalia, niitä vastaan yleensä taistellaan syyllistämällä ja velvoittamalla. Se on kierre, joka jokaisen on katkaistava itse.
Kiitos Mymskä
Joskus kyllä kirjoitan hiukan kirpeitäkin tai muistelen tuskallisia aikoja, mutta tarkoitus on vain hiukan herätellä, koska jokainen voi niin helposti muuttaa sitä asennettaan, jos vain hoksaa, minä en ennen hoksannut, siihen vaadittiin aika tuskallinen ja raateleva kokemus, että itse oivalsin sen, mistä oikein on kysymys.
Tätä mun prinsessaelämää edelsi yksinäinen kausi ja kiitos sen, olen oppinut nyt arvostamaan ihmistä rinnallani aivan erilailla. Meillä molemmilla oli yksinäinen jakso elämässä ennen kuin kohdattiin. Kun sen yksinäisyyden vihdoin hyväksyy, niin saattaa tapahtua ihmeellisiä asioita. Kun läksy on opittu, on aika siirtyä eteenpäin.
syyskuu 7, 2008 at 1:41 ip
Niin kai se on. Minä vaan en ole koskaan oikein osannut muuta kuvitellakaan, kuin yksin elämisen. Uskoisin siis sen hyväksyneeni… Mutta nyt *vanhoilla päivilläni* olenkin yhtäkkiä ruvennut ajattelemaan, että voisi olla toisinkin
Minä olen viime aikoina miettinyt paljon sellaista, että vaikka on ihan mielettömän tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen siitä, että oli rohkeutta hypätä pois oravanpyörästä ja ryhtyä tekemään sitä mitä itse haluaa, kulkemaan sitä omaa polkua, niin samanaikaisesti on joku määrittelemätön ahdistus — jostain, en oikein tiedä. Joku palikka odottaa ilmeisesti vielä paikalleen loksahtamistaan.
syyskuu 7, 2008 at 2:01 ip
Mymskä
Tossa tulee juuri se hyväksyntä esille, eli jos hyväksyt sen, että epämääräisesti tuntuu, että joku palikka ei ole vielä loksahtanut. Se että elämssä on jo moni palikka asettunut kohdalleen, ei suinkaan tarkoita, etteikö voisi vielä tapahtua lisääkin. Yleensä me tyydytään pikemminkin liian vähään, kuin uskallettas unelmoida tarpeeksi. En tarkoita, etteikö elämä voisi olla ihanaa sinkkuna, mutta toisaalta, kuka tietää, voisi olla ihanaa myös jakaa sen jonkun kanssa.
Sulla on hyvä tilanne, ei tarvitse epätoivoisesti etsiä mitään, etsimällä ei löydä oikeaa, sellainen saattaa vaan johtaa moniin pettymyksiin.
Mä esitin sellaisen epämääräisen toiveen universumille, että ma haluaisin löytää itselleni kumppanin. Mutta en määritellyt yhtään mitään. Enkä etsinyt. Jätin asian mielestäni.
Samoin teki mun mieheni, hän oli pitkään elänyt yksin, tyytyväisenä, päättänyt jopa, ettei enää haluakkaan ketään sotkemaan elämäänsä. Mutta hänkin alkoi pikku hiljaa haaveilla, että olis kyllä ihan mukavaa löytää joku.
No tässä nyt ollaan, ei tällästä olisi mitenkään voinut ennustaa, kaikki mitä tapahtu oli kyllä oikeastaan ihan mahdotonta ollakseen totta.
syyskuu 7, 2008 at 3:56 ip
Mieheni monesti sanoo mulle, etta “anna olla, mita sa taas siivoot” tai han haluaa tehda myos monesti jotain omia sorsseleitaan keittiossa…
Mulla on se on ihan MUN OMA pinttymys etta siivoon koko ajan. Pidan sita mun “tyonani”, kun kerran olen kotona. Haluan kodin tietyssa tilassa, tai muuten “masentaa”… Ja ruoanlaitosta nautin. Ei mieheni koskaan odota minulta, etta tekisin mitaan taalla kotona, painvastoin, hanen mielestaan otan taman “kotirouvailun” vahan liian vakavasti ;D
syyskuu 7, 2008 at 4:03 ip
Susa
Sun miehes on ihan oikeassa, voit todella ilahduttaa miestäsi, jos annat hänen hemmotella itseäsi ja otat rennommin.
Mä tiedän, ennen olin juuri kuten sinä, yritin liikaa, ja varsinkin jos oli jotenkin loukkaantunut tai tyytymätön mieheeni, niin yritin vielä enemmän, sitten oli molemmilla kurja ja syyllinen olo.
Se vaatii tietty hiukan harjoittelua, jos jostain on tullut piintynyt tapa, mutta on varmasti sen arvoista, jos palkintona on rennompaa yhteistä aikaa.
syyskuu 7, 2008 at 9:04 ip
Minua alkoi oikeasti hymyilyttää, kun luin tämän jutun, Itkis. Meillä on aika samantyyppinen tilanne, oikeastaan lähes samanlainen (vaikka eri syistä kaiketi). Sillä erolla, että mieheni ei drinkkejä tarjoile tmv. mutta muuten.
Täytyy tunnustaa, että olen itsekseni miettinyt tätä tilannetta ja myös mieheni ”jaksamista”. Ollaan kyllä keskusteltu asiasta eikä se ole miehelle. Hän sanoi, ettei hän tekisi näitä asioita, ellei häntä huvittaisi. Eli vapaasta tahdosta hän niin tekee.
Itse sitten vastaavasti olen hänelle ihana ja pidän huolen, että hänelle on aina puhtaita vaatteita (se taitaakin olla ainoa säännöllinen ”työni” täällä kotona, heh). Samanlaista se oli silloinkin, kun olin töissä, joten kai voisi sanoa että tietyssä mielessä ollaan löydetty se meille sopiva ”kaava”, joka alkaa rullata ihan automaattisesti uusissa tilanteissa.
Minusta tuo hyvin sanottu: ”On ihan oma valinta, millaisia roolimalleja ja asenteita sitä haluaa puolustaa ja vaalia. Mutta on myös oma valinta luopua niistä täysin tarpeettomina.”
Tosin vaaditaan kaksi ihmistä ymmärtämään tämä. Jotkut kai toistavat itsepäisesti (tai tietämättään, kyseenalaistamattaan?) tiettyjä lapsena opittuja (rooli)malleja ja kenties he eivät edes halua niistä eroon – tai tule ajatelleeksi, että on muitakin tapoja.
Täytyy nyt sanoa, että minulla on paljon sellaisia ”pakkoajatuksia” ja muita itselleni haitallisia toimintamalleja, jotka ovat iskostuneet minuun jo hyvin pienenä ja ovat olleet vaikuttamassa siihen, että ”kasvoin kieroon mieleltäni”.
Mutta suhteeseen nämä eivät vaikuta siinä mielessä, että että… Noh, en ole sellainen ihminen (enää), joka purkaa pelkonsa, vihansa, odotuksensa ja pettymyksensä kumppaniin.
Kun muuten rooleista puhuttiin, niin pakko tunnustaa sekin, että itse asiassa tällainen ”rooli” ei ole minulle ihan tuntematon. Äitini nimittäin sai myös ”prinsessakohtelua”, ei tehnyt ruokaa, ei imuroinut jne. Hän vain piti huolen, että miehellä (siis isällä) on puhtaita vaatteita ym. Tämä ”idylli” vain piti paljon sairautta sisällään.
syyskuu 7, 2008 at 9:58 ip
“Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan” – Ellei sanonta olisi ikitotuus, tuskin se olisi säilynyt sukupolvesta toiseen. Kun vaan ihmiset älyiäisivät sen arvon, ja löytäisivät sen aina uudelleen.
Mikä kenetkin tekee onnelliseksi? Minun prinssini on aina tykännyt tehdä kotitöitä. Mikä minä olen työn iloa häneltä ryöstämään? Päin vastoin, annan aina kiitosta ja ihailua joka askareesta.
Jotkut naiset näyttävät luulevan että toisen ihmisen ylenmääräinen passaaminen pitää heidät onnellisina. Mahtaako olla noin vai ei?
syyskuu 8, 2008 at 12:36 ap
“Sulla on hyvä tilanne, ei tarvitse epätoivoisesti etsiä mitään, etsimällä ei löydä oikeaa, sellainen saattaa vaan johtaa moniin pettymyksiin.”
Näin minäkin tilanteeni näen ja koen. Siksi olenkin niin tyytyväinen. Mutta kukapa tietää, saattaahan minuakin vastaan joku rinssi vielä tulla… Tulkoon vaan, en minä sitä poiskaan käännytä vaikka kykenen elämään täysipainoisesti ilmankin
syyskuu 8, 2008 at 7:32 ap
Elekia
Minä olen myös välillä miettinyt ihan tota samaa, mieheni jaksamista. Mutta hänkin kyllä on vakuuttanut, että tekee kaiken todellakin vapaasta tahdostaan ja on onnellinen siitä, että voi tehdä minut onnelliseksi, ainut mikä joskus välejä alkaa kiristämään, on se, että alankin tuntea syyllisyyttä. Se ärsyttää miestäni.
Suhteessa on luonnollisesti kaksi ihmistä, mutta oikeastaan siitä toisen käyttäytymisestä ja suhtautumisesta ei tarvitse suuremmin välittää, siis tarkoitan, että jos itse toimii rakastavasti ja pyytettömästi, niin se kyllä heijastuu siihen suhteeseen automaattisesti.
Se oma käytös ja asenne peilautuu kyllä toisesta. Se miten kohtelet puolisoasi, vaikuttaa suoraan siihen, miten sinua kohdellaan.
Usein suhteissa ollaan jämähdetty juuri rutiineihin, silloin suhde myös jämähtää. Mutta jos ne rutiinit muuttuu, muuttuu suhde samalla, joko hyvään tai huonoon, lipuminen voi tapahtua molempiin suuntiin.
Kun suhde ei ole tasapainossa, niin silloin molemmat näkevät syyllisen toisessa, mutta tuntevat kuitenkin syyllisyyttä itsessään. Se on loputon noidankehä. Mutta siitä on siis ainut keino ulos se, että muuttaa itse käytöksensä.
Jos haluat itsellesi ihanne puolison, niin ole itse sellainen. Se periaate tuntuu toimivan.
Arkiterapeutti Kops
Toi kiitoksen antaminen ja ihailu toisen suorituksista on todella tehokas “ase”. Ja sekin kummasti kimpoaa omaan nilkkaan, eli just se miten kohtelet puolisoasi, on se miten sinua kohdellaan.
Toi ylenmääräinen passaaminen voi olla pikemminkin syyllistävää ja velvoittavaa, en tiedä onko todellakin mies onnellinen, jos vaimo raattaa itsensä kipeäksi ja pitää kodin puts kliin. Varsinkin jos miehelle sellainen ei ole niin tuiki tärkeää, joskus kodista voi tulla jopa ahdistava paikka, silloin voi miehelle olla houkutus jopa lähteä johonkin hieman rennompaan mestaan retoutumaan.
Mymskä
Sitä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee, siksi onkin hyvä pitää mieli avoinna ja välttää lyömästä omaan otsaan mitään leimoja. Olen ikuinen sinkku, on joillakin sellainen ajatus, joka toteuttaa itse itseään. Sellainen ei ole järkevää, vaikka kuinka olisi tyytyväinen. Ei kannata rajoittaa unelmiaan.
syyskuu 9, 2008 at 11:06 ap
Suhteesi vaikutta unelman kaltaiselta. Sekin, ettei mies tee isoa numeroa kotitöitten tekemisestään. Itse tosin naureskelen omille haaveilleni, että ihannemiehelläni on kolme ammattia: kokki, hieroja ja yksi jonka saa ihan itse valita – tai sekin voisi olla muusikko, laulaisi minut vielä uneen. Sinä olet saanut ihanan seuralaisen ja kotityöt taitavat teiltä sujua noin siinä sivussa – ja sitten hän on vielä välillä baarimikkokin sinulle:) Jokainen prinssi saanee psinsessan esiin rakastetussaan ja prinsessa auttaa miestä löytämään prinssin itsestään. Tärkeintä että sen näkee toisessa.
syyskuu 9, 2008 at 11:38 ap
Marja
Just osuit naulan kantaan, tärkeintä on että sen näkee toisessa. Kyllä me oltais voitu tehdä elämämme täällä vaikeaksikin, kyllä se vaatii rentoa ja rakastavaa asennetta, kun kaksi ihmistä pistää hynttyyt yhteen. Jos on liiaksi kiinni omissa tavoissa ja tottumuksissa, niin silloin voi tulla pahojakin törmäyksiä. Meille onnistuu tälläinen rento meininki, koska kumpikaan ei ole turhan tarkka siitä, miten mikäkin asia pitäisi hoitaa ja milloin. Mutta onhan tässä jo vuosien varrella tullut kokeiltua muitakin tapoja, tämä tuntuu olevan ainut mikä toimii.
syyskuu 11, 2008 at 6:09 ap
Blogissani odottaa sinua pieni hyvän mielen toivotus. Aurinkoista syyspäivää halien kera!
syyskuu 11, 2008 at 7:31 ap
Auringonkukkametsä
Olipa ihana ylläri, mukava aloitus päivälle.
syyskuu 13, 2008 at 5:33 ap
Nauti hyvällä omallatunnolla prinsessana olostasi.
Olet sen olon ansainnut. =)
syyskuu 13, 2008 at 7:04 ap
Hallatar
Kyllä minä nautinkin ja olen onneni ansainnut. Kiitos!
syyskuu 13, 2008 at 11:26 ip
Voi kun ihana kirjoitus taas:) Olet kyllä onnellinen nainen ja olet onnesi ansainnut:)
syyskuu 14, 2008 at 7:50 ap
Marjut
Kiitos, ja olen onneni ansainnut siinä mielessä, että olen itse oppinut hyväksymään sen itselleni ja ehkä ansiota tulee myös siitä, että olen itsekin oppinut käyttäytymään ja osaan kohdella prinssiäni kunnioituksella.
lokakuu 12, 2008 at 11:45 ip
Mä en kerennyt lukemaan näitä kommentteja joten pahoittelen, jos tätä mitä sanon onkin niissä jo käsitelty. Mutta sun retoriseen kysymyksen miten tasa-arvo voisi mennä liian pitkälle kommentoin muutamalla ajatuksella. Tasa-arvo on sana, jonka voi määritellä kyllä ihan hyvin, mutta se kuitenkin käsitetään aika moniselitteisesti – ja tahoisesti ja se heijastuu kotitöiden jakoon, samapalkkaisuuteen, samoihin oikeuksiin lain edessä, tasavertaisuuteen työelämässä ylipäätään jne.jne. Mutta se “liian pitkälle” meneminen voi tarkoittaa sitä, että tavallaan ei enää hyväksytä sukupuolten välistä erilaisuutta, sillä kyllähän se on olemassa, niin yksilöitä kuin ollaankin. On sääli, jos nainen tavallaan kieltää naiseutensa turhana kotkotuksena tai mies naisellisella alalla miehisyytensä (kaksi äkkiä keksimääni esimerkkiä, ei kovin onnistuneita ehkä, mutta ehkä niiden avulla ymmärrät mitä ajan takaa) ja se on tavallaan sitä liian pitkälle menevää tasa-arvoa. Siinä menetetään paljon sitä kummankin sukupuolen omaa tyypillistä käyttäytymis- ja kokemusmallia, joka tuo rikkautta elämään. Että tasa-arvo voi mennä jo siihen, ettei hyväksytä sukupuolten välisiä eroja ja yritetään tasoittaa sitä mahdollisimman paljon? Tai ei pidetä naista uskottavana, jos hän on kaunis ja vaikka meikattu ja muodikkaasti pukeutunut. Että naisen pitäisi olla jotenkin sukupuoleton tyyliltään jos haluaa tulla kuulluksi sanottavansa takia. Siihen alistuminen on minusta liian pitkälle menevää tasa-arvoa tai siis itse asiassa ei ole nimenomaan tasa-arvoa laisinkaan! Mutta tavallaan käsitetään siten. Koko sana on todella vaikeaselitteinen, kun tarkemmin miettii.
lokakuu 13, 2008 at 7:15 ap
Minna
No tuosta sanastahan voidaan tehdä vaikka kuinka monimerkityksellinen, mutta kyllä se on ihan yksiselitteinen, se tarkoittaa saman arvoisuutta. Mutta se ei tarkoita samanlaisuutta. Se nimenomaan tarkoittaa sitä, että esim. sukupuolieroista huolimatta ihmisten tulisi olla saman arvoisia. Valtiovallan pitäisi turvata sellainen. Se, miten sitten yksilö kokee itsenä, ei ole valtiovallan holhottavissa. Voiko naisellisuuden tai miehekkyyden kokemista jotenkin säädellä eriarvoisuudella. Ymmärrän mitä ajat tossa takaa, mutta tasa-arvo ei todellakaan tarkoita, ettei hyväksytä esim. naisten ja miesten välisiä eroja, mutta se antaa yksilöille oikeuden päättää itse siitä, mitä he haluavat. Jos naista ei pidetä uskottavana kauneutensa vuoksi, niin silloinhan on kyse epätasa-arvosta, eikä liiallisesta tasa-arvosta.
lokakuu 13, 2008 at 7:37 ap
Niin, se on totta mitä sanot. Jotenkin jo kirjoittaessani ajatukseni ydin karkasi jonnekin ;D
Mutta tasa-arvoa määriteltäessä piilee kuitenkin se sudenkuoppa usein. Ehkä ajan takaa jotain sellaista, että usein ihmisiä arvostellaan siitä, etteivät he “ota vastaan” heille tarjottua tasa-arvoa, vaikka se siitä “kieltäytyminen” olisi ihan vapaaehtoistakin. Esim. jos vaikka haluaa tehdä kaikki kotityöt yksin (taas huono esimerkki), saattaa saada huomauttelua, että “no onpa teillä tasa-arvoista tosiaan” tai ei halua oppia nikkaritöitä tai auton renkaan vaihtoa. Tasa-arvoon pitäisi kuulua myös valinnanvapaus. Vai onko se miestä kohtaan väärin, ettei nainen halua oppia remonttitöitä ja auton huoltoa ja mies aina joutuu ne hoitamaan? Miehen riistoa? Epätasa-arvoa? Tasa-arvosta puhuttaessa yleensä tarkkaillaan nimenomaan naisen oikeuksia. Itse koen, että meillä se tasa-arvo on hienosti toteutettu, koska mies tekee paljon enemmän;) Kyllä se joskus vähän nolottaa, oikeesti.
Jossain romaanissa oli tästä hauska esimerkki, kuinka mies löi oven naisen nenän edestä kiinni perustelllen, että saahan se nainen sen itsekin auki, kun niin tasa-arvoisia kerta ollaan, ei tarvitse siis mitään erityiskohtelua. Juu toki joo. Mä pidän kyllä ovea auki ihan kenelle vaan, oli mies tai nainen
lokakuu 13, 2008 at 8:10 ap
Minna
Tasa-arvoon kuuluu nimenomaan valinnan vapaus, se juuri on tasa-arvoa. Ja tasa-arvo tarkoittaa samoja oikeuksia sekä miehelle että naiselle.
Ei se ole tasa-arvosta kieltäytymistä, jos nainen haluaa tehdä kotityöt ja mies remppaa auton tai sitten toisin päin. Se on juuri vapautta valita. Mielestäni tuollaiset asiat ovat perheen sisäisiä, valtio takaa molemmille samat perusoikeudet, mutta sitten perheen sisällä voidaan yksilöllisesti päättää mikä on paras tapa. Mä esim. itse tykkäsin touhuta auton kimpussa ja mun mies piti enemmän ruuanlaitosta. Se oli ihan meidän perheen sisäinen juttu. Mutta en kyllä tippaakaan kokenut, että se olisi esim. naisellisuuttani vähentänyt, tai että mieheni olisi ollut jotenkin naisellinen.
Mutta ymmärrän taas hyvin mitä ajat takaa. Jostain syystä tuo tasa-arvo halutaan nähdä myös uhkana ja löytää siitä sudenkuoppia. Mutta silloin ei puhuta tasa-arvosta, vaan ihan toisen tason ongelmista.