Mulla on oikeastaan viime aikoina ollut niin paljon kirjoitettavaa mielessäni, että en ole kyennyt kirjoittamaan mistään. Ihan sama tilanne, kun joskus tuntuu, että hukkuu tekemättömiin töihin. Silloin tulee sellainen paniikki ole, että ei osaa tarttua mihinkään. Sitä ikäänkuin steppaa paikoillaan ja tuntuu siltä, että ei oikein saa mistään kiinni.

Tänään huomaisin tuon reaktion hyvin siivotessani. Mä olin muutaman päivän taas pyöritellyt ajatusta siitä, että pitäis siivota. Tiedän, että kaikki tuollaiset pitäis tehdä ajatukset on ihan turhia. Tekemättömien töiden pyörittely mielessä ei edistä yhtään mitään, oikeastaan se on paras tapa estää asioihin tarttumisen. No koska olen jo oppinut sen verran, että jos huomaan joutuvani tuollaiseen pitäis tehdä tilanteeseen, niin sen sijaan, että olisin alkanut hosumaan jotain, otinkin lomaa. Päätin tehdä vain sitä, mikä mua eniten huvitti sillä hetkellä. Eli makasin sängyssä ja katselin elokuvia. Välillä pieni syyllisyys yritti nostaa päätään, mutta katselin vain niitä ajatuksiani, ja jatkoin löhöilyä.

Tänään päätin, että jatkan edelleenkin vain sen tekemistä, mikä just nyt huvittaa, mutta huomasinkin siivoilevani. Mutta heti kun tein tuon havainnon, niin aloinkin hermostua. Mua rupes hermostuttamaan se, että jos nyt alan siivota, niin mulla on monta työtä edessä. Mutta onneksi jälleen muistin kokemuksesta, että ei pidä ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan.

Kun muistin tuon viisauden, niin saatoin jatkaa siivoilua ihan kaikessa rauhassa, ei tarvinnut olla huolestunut lopputuloksesta, vaan saatoin levollisin mielin keskittyä juuri siihen, mitä olin sillä hetkellä tekemässä. Ja olen havainnut, että jos pidän tuon “vain yksi askel kerrallaan” periaatteen mielessäni, niin kaikki etenee ja sujuu huomattavasti helpommin ja tuskatta. Mutta heti jos irrottaa otteensa tästä hetkestä ja alkaa tuijottamaan sinne päämäärään, niin homma alkaa tuntuakin huomattavasti työläämmältä.

Joten oikeastaan ihan samalla periaatteella, jolla tänään sain mukavasti siivottua täällä kotona, kirjoitin tämän tekstin. Aloittamalla yhdellä lauseella, sen kummemmin huolehtimatta siitä, mitä sitten seuraa, sain kirjoitettua tämän tekstin. Eihän minun tietenkään olisi tarvinnut kirjoittaa mitään,  mutta halusin.

Ja vielä yksi vinkki, jonka olen huomannut auttavan parhaiten töiden loppuun saattamisessa on se, että annan itselleni luvan keskeyttää ihan koska vain. Sillä tavalla huomaan, että hommat sujuu kuin siivillä, mutta jos asetan liian suuria vaatimuksia, niin jopa homman aloittaminen voi estyä. Tai sitten alkaa uupumus painaa jo alku metreillä. Ei siksi, että työ olisi ollut liian väsyttävää, vaan siksi, että jo ennakolta olen tietävinäni uupuvani.

No eipä muuta, tulipahan tämäkin tehtyä tässä ihan huomaamatta. Nyt taidan pitää mukavan lepohetken, että saisin tänään mahdollisimman paljon aikaiseksi.