Mua on väsyttänyt viime aikoina tosi paljon, huomaan, että sellaista on yleisesti ollut liikkeellä. Ei siihen ole ollut kummenpaa syytä, mutta päivisin on ollut haluton olo, ei ole kiinnostanut paljon muu kuin löhöily. Tai sitten tässä koneen ääressä istuminen. Tänään kyllä kirjoitin mesengerissä niin, että mä pelkäsin jo jännetuppitulehdusta. Sormet oli jo ihan paksuina.
Nyt sitten onkin taas tuttu tilanne, olisi aika käydä nukkumaan, mutta uni ei tule. Yritin jo hetken pyöriä sängyssä, mutta mieli oli liian virkeä. Väsyttää kyllä, mutta viime aikoina on ollut vaikea silti vaipua uneen. En kyllä ota siitä mitään stressia, koska mun ei tarvitse mennä mihinkään, voin taas löhöillä huomisen, jos siltä tuntuu.
Mulle tää on ollut ihan uusi kokemus, olen ollut nyt reilun vuoden kotirouvana, tekemättä mitään leipätyötä. Tosin ennen tätä jaksoa teinkin töitä ilman kesälomia 11 vuotta. Usein 6 päivänä viikossa, joskus 7 päivänä. Työpäivät oli keskimäärin 10 tuntia. Sitä ennen olin 15 vuotta normaalilla 5 päivän työviikolla ja normaaleilla lomilla. Joten nyt olen osannut ottaa rennosti, olen ottanut vain puuttuvat lomat nyt pitkänä pötkönä yhteen syssyyn. Ja on tuntunut mukavalta.
Tämä tuntuu niin ihanalta, elää ihan omaan rytmiin, välittämättä mistään aikatauluista. En tarvitse herätyskelloa. Teen vain juuri sitä mikä milloinkin huvittaa. Mutta välillä mieleen meinaa tietty hiipiä pieni syyllisyys; olenko etuoikeutettu, eihän kaikki toki voi tehdä ihan mitä haluaa. Vai voiko?
En minäkään uskonut tälläistä mahdolliseksi, mutta yks kaks elämässäni päätin, että haluan elää niin, että en tee mitään “pitäisi” periaatteella. Päätin, että haluan pois sellaisista vaatimuksista. Ja sitten vaan tämä kaikki tapahtui. Miten? En tiedä, mutta täällä minä nyt vaan istuskelen Kaliforniassa ja kirjoittelen rennosti blogille. Ei ole kiirettä mihinkään. Mutta taidan mennä kuitenkin nyt nukkumaan. Ehkä.
Yksi vinkki univaikeuksiin on se, että älä yritä nukahtaa. Mene sänkyyn ja päätä pysyä hereillä mahdollisimman kauan. Aamulla huomaat, että et onnistunut kovinkaan hyvin. 
lokakuu 1, 2008 at 11:43 ip
Aijai, mun täytyy myöntää että mä joskus ihan haaveilen kotirouvan urasta. Mutta ei nyt ainakaan toistaiseksi ole vielä taloudellisesti mahdollista.
Mihinköhän sellaiset ihmiset laittavat kaikki rahat, joista molemmat käy töissä? Tätä mä olen joskus ihmetellyt. Suomessa jossain uutisessa luki juuri että keskivertopalkkaisen pariskunnan tulot on Suomessa jotain 3500 euroa kuussa (siis verojen jälkeen). Tosin jostain syystä keskiansio on täällä kyllä laskettu niin suureksi, ettei meikäläinen yllä siihen päinkään, vaikkei huonoimpaa palkkaa saakaan. Mutta silti. Mihin ne kaikki rahat menee??
lokakuu 2, 2008 at 12:07 ap
Kylläpä tuli sopivaan saumaan tämä kirjoituksesi; tulin juuri työvoimatoimistosta, ja minun piti esittää innostunutta työnhakijaa, vaikka oikeasti haluan keskittyä nyt pelkkään hengittämiseen ja elämiseen eron jälkeen, haluan olla läsnä lapsilleni ja haluaisin löytää jostain ilon elämiseen. Vasta sitten olisin valmis töihin.
Lisäksi tämä sama kauhea väsymys on vaivannut täälläkin. Osittain se on johtunut piilevästä sairastelusta, muutaman viikon päänsäryt äityivät poskiontelo- ja otsaontelotulehduksiksi. Joten ei ihme, että on väsyttänyt..
Nautitaan vapaasta niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Kaikkein parasta on se kun lapset lähtevät kouluun ja saan jäädä kahvikuppi kädessä vilkuttamaan heille ikkunasta.
lokakuu 2, 2008 at 2:12 ap
Mun pitaa kokeilla tota nukahtamiskeinoa. Taas herasin keskella yota, enka saa enaa unta.
Ma tiedan mita tarkoitat tuolla syyllisyydella. Ma naen jatkuvasti vielakin unia etta olen myohassa toihin, ja mun pitaa menna sinne selittamaan missa olen ollut jne… Vaikken ole ole ollut siella vuosiin.
lokakuu 2, 2008 at 6:59 ap
Ii
No on hyvä myöntää tuollainenkin “pahe”, minä kielsin itseltäni sellainen vuosikausia.
Me ollaan tingitty kyllä elintasosta, meillä on yhdessä huomattavasti vähemmän rahaa käytössä, kuin meillä oli yhteensä erikseen. Mutta se on ollut vapaaehtoinen valinta. Se on tuonut elämään ihan toisenlaista rikkautta. Se on oma valinta, minkälaisia arvoja omassa elämässä vaalii.
Sooloilija
No olipas kiva toi sun kommentti, mulle kun joskus tulee sellanen ole, että mitä ihmettä mä näitä omia kokemuksiani tänne kirjoittelen, tulee pelko, että joku käsittää väärin ja ajattelee että olen ihan huuhaa täti ja yritän kehoittaa ihmisiä heittämään kaiken pois ja tekemään kuten minä tein. Mutta sitten tulee mieleen, että toisaalta, että näistä kokemuksista voi olla lohtua joillekin, että uskaltaa hellittää, jos siltä tuntuu. Siihen kyllä mielelläni kannustan.
Eli sullekin varmaan teksisi hyvää, jos ihan hyvällä omallatunnolla soisit itsellesi aikaa. Jos väsyttää, niin silloin olisi syytä levätä.
Ja voi, muistan ton tunteen, kuinka ihanaa oli jäädä joskus yksin kotiin, silloin kun perhettä pyöri vielä ympärillä. Jopa nytkin kun meitä on vain kaksi, niin välillä nautin hetkistä, kun voin kanssa istuskella vain kahvikuppi seuranani.
Susa
Jos kokeilet tuota, niin koita aina katkaista ajatuksesi, älä anna mielesi lähteä pohtimaan asioita, koita rentoutua niin, että pääset rauhaan kaikista asioista. Kun ajatukset alkaa karata jonnekin, katsele niitä ajatuksia ja anna niiden lipua mielessäsi, mutta älä reakoi niihin. Jos saa mielen rauhoittumaan, vaikkakin vain hetkeksi, niin silloin saa paljon rauhaisamman unenkin. Sitten voi nousta virkeänä seuraavaan päivään ja aloittaa sen puhtaalta pöydältä.
Tiedän ton, että silloin herää myös herkästi keskellä yötä, jos ajatukset ovat laukanneet liian villisti ennen nukahtamista.
Mäkin olen unissani vielä useinkin töissä, ja on valtava kiire.
lokakuu 2, 2008 at 8:49 ap
Peikkokin on väsynyt.
lokakuu 2, 2008 at 8:50 ap
Isopeikko
Väsymystä on liikeellä. Voikun nyt vaan kaikki väsyneet sallisi sen itselleen, siitä ei väkisin virkeäksi räpiköidä.
lokakuu 3, 2008 at 2:04 ap
Tämä sinun kirjoitus tuli hyvään saumaan:) Meinaan minäkin olen niin h…tin väsynyt, teen vaan pakolliset, ruoan ja laitan lapset kouluun, käyn kaupassa. Ja sitten olen vaan makoillut, nyt en tunne niin kovaa syyllisyyttä siitä kun luin tämän. Nautitaan tästä kun voidaan:) Olen ollut reilun 11 v “vaan” kotona ja nauttinut kyllä joka hetkestä(ainakin melkein;)) Minäkin oli yli 25 v työelämässä, ajattelen aina että olen osuuteni jo tehnyt.
Tuota nukahtamiskeinoa täytyy minunkin kokeilla, minä kyllä nukahdan mutta herään sitten parin-kolmen tunnin päästä taas ja sitten ei tule uni millään *haukotus*
lokakuu 3, 2008 at 6:30 ap
Sapattivapaa pitäisi pitää seitsämän vuoden välein työstä ja kestää vuoden. (Näin on mm. Steiner-koulun opettajien ohjeissa). Ajattele, että pidät nyt pitkää hyvin ansaittua sapattivapaata, kyllä oletkin puurtanut.
lokakuu 3, 2008 at 7:10 ap
Marjut
Kiva kuulla, mä kyllä ajattelinkin, että on monia, jotka käy noita ihan samoja mietteitä mielessään, ja niin tärkeää olisi, jos voisi itselleen suoda lepoa ilman syyllisyyden tuntoja.
Monesti tuo irrottaminen ja elämssä hidastaminen osataan ottaa vasta, kun se on pakko. Mulle kävi osittain niin, olisin voinut ehkä suosiolla aikaisemminkin löysätä tahtia, mutta en osannut. Vasta romahduksen jälkeen, mä aloin miettimään, että asioita voisi tehdä ehkä toisinkin.
Tuo nukahtamiskeino auttaa, jos todellakin osaa vapauttaa mielen siitä ikuisesta kelauksesta, ei kannata jatkaa “keskusteluja” mielessään, vaan levon ajaksi ne kannattaa katkaista. Uusi päivä tuo sitten uudet mahdollisuudet.
Marjaisa
Tuo sapattivapaa on loistava ajatus, sen perusteella voisin laskea, että mulle olisi kertynyt ainakin 3 vuoden vapaat, joten pari vuotta voin vielä levätä laakereillani ihan huoletta. Ja pitää myöntää, että olen puurtanut, en edes huomannut sitä, koska tein työtä jota rakastin, mutta silti pitäisi osata välillä hiljentää sitä vauhtia.
lokakuu 8, 2008 at 9:13 ap
On rasittavan uuvuttavaa kun ei saa nukuttua.
Tuttua.
Jo yhdeksän vuotta olen nukahtanut vain nukahtamislääkkeiden avulla.
Jos mie en saa sellaista illalla
kaikki ongelmat iskevät kimppuuni
eivätkä anna miun nukkua…
lokakuu 8, 2008 at 9:33 ap
Hallatar
Nukahtamis- ja univaikeudet on kyllä todella yleisiä ongelmia, ja luumpa että niistä kärsii suurin osa ihmisistä ainakin jossain elämänsä vaiheessa.
Ja ne niin helposti johtavat ongela kiereeseen. Se on ongelma joka itse ruokkii itseään. Ja väsyneenä ja turhautuneena ongelmat tuntuvat hyökkäävän entistä rajummin, ja sitten onkin vaikea saada unta.
Ymmärrän, että silloin nukahtamislääkkeestä on apua, jos niitä omia ajatuksia ei saa rauhoittumaan. Hyvä uni on mahdollista vain rauhaisalla mielellä. Jos mieli on kovin levoton nukahtaessa, niin silloin myös herää herkästi kesken unen ja on taas samassa ongelmassa.
lokakuu 8, 2008 at 9:45 ip
Mikset kirjoittle tanne. Toivottavasti ei ole mun syyta
lokakuu 8, 2008 at 9:49 ip
Susa
No ei tietenkään ole sun syytä, mulla vaan on ehkä liian paljon blogeja, en kerkiä kaikille kirjoitteleen, ja mulla on aika kausiluonteista se mikä milloinkin kiinnostaa. Kyllä mä tänne taas kirjoitan, kun tulee jotain syvällisempää mieleen.
lokakuu 12, 2008 at 10:51 ip
Mun mies antoi mulle hyvän vinkin PMS/täysikuu-unettomuusajalleni: “katso kelloa ja ajattele, että ihanaa, noin kauan vielä ennenkuin täytyy nousta!” Meidän täytyy siis nousta tosi aikaisin, jo viideltä tai jopa ennen. Eli yhdeltä yöllä ei mitään paniikkia, ettei saakaan unta vaan iloa siitä, että on vielä tunteja aikaa viettää pehmeässä lämpimässä sängyssä. Se vei terän koko unettomuudeltani. Nykyään nukun hyvin ja jos herään, muistan iloita ja nukahdan pian uudelleen
lokakuu 13, 2008 at 7:18 ap
Minna
Todella hieno vinkki, siitähän tuossa unettomuudessa usein on kysymys, että sitä jo stressaa aamuherätystä, ja ei pysty levollisin mielin nukahtamaan. On tosiaan paljon parempi nähdä, että on vielä aikaa muutama tunti, sen sijaan että ajattelisi, että on enää aikaa vain muutama tunti.
Se on juuri tosi paljon omasta asenteesta kiinni, kuinka hyvin nukahtaa ja nukkuu.