Täällä Kyynelkanavan puolella on ollut hiukan hiljaista.  Mulla tuppaa olemaan kiinnostuksen aiheet aina hyvin kausiluontoisia. Tänne kirjoittelen, kun on hiukan “syvällisempi” vaihe menossa. Nyt olen ollut pitkästä aikaa taas inspiroitunut kuvien tekemisestä. Valokuvaus on noussut kyllä ihan lempiharrastuksekseni,  mutta olen myös uudelleen innostunut kuvan käsittelystä. Ja kun olen puuhastellut tuollaisten “maallisten” harrastusten parissa, niin ajatuksetkin ovat olleet täällä “maan päällä”.

Joten ajattelin, että kun kerran puuhastelen nyt toisaalla, niin laitan tähän hiukan linkkejä, jos joitakin lukijoita mahdollisesti kiinnostaa mun muutkin aiheet:

Bohemian Itkupilli -Tällä hetkellä etupäässä kuvan käsittelyä ja muuta kokeilua. Välillä saattaa olla hiukan sisustelua ja arkista kotoista puuhastelua.

LAPD-Los Angeles Photo Diary ja LA Agent – Junk Paparazzi, näillä blogeilla esittelen kuvasatoa täältä kotikaupungistani.

KYYNELKAASUA - Kyynelkanavan maallisenpi blogiserkku, tällä hetkellä siellä pohditaan mm. USA:n pressanvaaleja, ympäristöpolitiikkaa, blogimaailman ilmiöitä tai ihan mitä mieleen milloinkin juolahtaa.  Itse en oikein jaksa ottaa vakavasti “vakavia” asioita, joten kirjoittelen hiukan “hakaneula” poskessa. Tervetuloa ompeluseuraan, jos blogimaailman juorut tai maailman parantaminen jaksaa yhtään kiinnostaa.

Kyllä minä tännekin taas palajan, kunhan sille päälle  satun, voi olla, että tällä hetkellä mun elämässä on ollut sen verran liikaa  murhetta ja vaarallsia tilanteita, että  tuntuu hyvältä välillä rupatella ja puuhastella ihan “tavallisten” asioiden parissa.