Vangelis – Conquest of Paradise
Tässä oma voima lauluni, jos välillä tuntuu, että tässä maailmassa ei ole mitään järkeä ja asiat tuntuu kaatuvan päälle, kuuntelen tämän paratiisin valloituksen, se saa aina kyyneleet silmiini ja se nostaa tunteita pintaan, mutta lopulta se nostaa mut sieltä itsesäälin suosta takaisin rakkauteen.
Daniel Lanois – I love U
Tämä on Robin ja mun rakkauslaulu, Rob lähetti sen minulle kun vielä ei oltu tavattu oikeesti, vaan juteltiin vasta mesengerin välityksellä. Mä kuuntelin sitä varmasti satoja kertoja. Jos meillä joskus on huono hetki, ei tarvitse muuta kuin laittaa soimaan tämä biisi. Se muistuttaa kuinka kiitollisia saammekaan olla, se muistuttaa, että pienet typerät riidat voi ratkaista välittömästi luopumalla siitä hassusta päähän pinttymästä, että nyt yhtä-äkkiä tuo rakas ihminen onkin joten onneni esteenä. Tämä laulu palauttaa meidät aina takaisin rakkauteen ja kiitollisuuteen.
John Lennon – Imagine
En osaa sanoa, kuinka paljon tällä biisillä on tekemistä sen kanssa, millainen ihminen minusta tuli, mutta sillä on varmasti ollut vaikutusta. John Lennonin ajatukset herättivät minussa todella kunnioitusta. Rauha ja rakkaus oli hänen sanomansa maailmalle.
Nina Hagen – Hold me
Nina Hagenista olen myös aina tykännyt. Nina Hagen muistuttaa minulle aina rohkeudesta olla oma itseni. Välillä sitä huomaamattaan on kadottamassa sen kipinän joka joskus nuorena vielä roihusi niin voimakkaasti. Mutta aina kun muistan, niin sytytän sen uudelleen.


